sunnuntai 16. joulukuuta 2018

Seesteinen mieli ja vetreä vartalo - maailmanluokan pilatesta kaikkien ulottuvilla


Yritysvalmentaja ja kirjailija Anne Lukkarila sai kutsun käydä testaamassa pilatesta Rovaniemen Aitopilates-studiolla ja kertoo meille kokemuksistaan tässä blogissa. 


Talvinen kiireisen viikon perjantai. Suuntaan aamupäivällä Rovaniemen Aitopilateksen uudelle salille tapaamaan Katia ja kokeilemaan pilatesta pitkän tauon jälkeen. Kuudessa vuodessa kroppa on vanhentunut ja tiedän että olen taantunut aloittelijaksi. Muistan silti, että pilates oli ihanaa, joten tartun oven ripaan innoissani - olisiko tämä minua varten?

Rovaniemen pilatesstudion takaa löytyy huippuosaamista. Klassiset Joseph Pilateksen opit toi Rovaniemelle Kati Pylkkänen jo miltei vuosikymmen sitten, kun hän avasi Rovakadulle pienen pilatesstudion.

Aitopilateksen Rovaniemen studion yrittäjänä on nyt toinen Kati, Kati Kuha, jota pilateskärpänen puraisi juurikin tuolla Rovakadun salilla kahdeksan vuotta sitten.  

Sali siirtyi Rovakadulta vielä Pekankatu kolmoseen muutamaksi vuodeksi, josta se löytyy edelleen. Sali on siisti ja valoisa. Feng shui tuntuu olevan kohdallaan - rauhoitun heti kun astun sisään. 



PILATEKSEN MONET MUODOT

Aloitamme kokeilemalla reformer-laitteita, jotka olivatkin minulle uusi tuttavuus. Aiempi pilateskokemukseni rajoittui pelkästään matolla tehtäviin liikkeisiin. Laitteissa on jousivastukset, joita säätämällä harjoitusten haastavuutta ja lihasrasitusta voi vaihdella itselle sopivaksi.

Reformer-laitteet ovat todella tehokkaita. Liikkeet tuntuvat juuri halutuissa lihasryhmissä, silti ne eivät ole käytettävyydeltään mitenkään hankalia laitteita. Jos olet hikiliikunnan ja rankkojen treenien ystävä niin tämä on sinulle!

“Vaikka laitteiden käyttö tässä lajissa ei tunnu olevan juuri minun juttuni, on laitteita hauska kokeilla, sillä Kati on hyvin selkeäsanainen ja kannustava ohjaaja. Minä osasin ja jaksoin!”

Laitekokeilun jälkeen pääsen matolle makuulle, laiskottelusta ei kuitenkaan tule mitään, sillä pilateksen autuus valkenee minulle jälleen pitkän tauon jälkeen. Omien syvien lihasten löytäminen ja oman kehon vastuksen käyttö rauhallisessa ohjauksessa vie minut keskittyneeseen tilaan,  jossa näen, kuulen ja hengitän vain suoritukseni.

“Muistan jälleen, mikä pilateksessa on parasta.
Täydellinen mielen kohdistaminen liikkeisiin,
jotka avaavat vartalon lukkoja ja jumeja toisto kerrallaan.”
  
Sekä laite- että mattopilateksella on omat faninsa. Kokeile itse, mikä on juuri sinun juttusi! Tunneista voi valita itselle sopivimman pienryhmän, tai kokeilla pilatesta ohjatusti yksin tai kaverin kanssa. 


PILATEKSEN HYÖTYJÄ MINULLE, SINULLE, MEILLE, KAIKILLE

Ei epäilystäkään, pilates on edelleen minun juttuni. Ja kenenpä ei olisi?

Nykyihmisen kiireinen elämänrytmi, digiajan ja median pirstaloima keskittymisen hajaantuminen, työskentely sisätiloissa tietokonetta näpytellen ja moni muu asia aiheuttaa lukkoja, kremppoja ja mielen säntäilyä sinne tänne. Nämä yhdessä aiheuttavat huonoa oloa, ärtymystä ja väsymystä. Pilateksesta on lukuisia hyötyjä.

“Pilates on siinä mielessä kuningaslaji,
että se korjaa kehon lisäksi mieltä.”

jos
     teet istumatyötä
     liikut mielestäsi liian vähän
     kropassasi on kipuja, lukkoja tai muuta lihasperäistä vaivaa
     keski-ikäistyminen jäykistää niveliä
     kaipaat joskus omaa aikaa, ja haluaisit keskittyä hetkisen vain itseesi
     haluat notkeamman ja kiinteämmän vartalon
     kaipaat mielenrauhaa
     haluat kokeilla jotain uutta

niin hopi hopi Aitopilatekseen!

PS: hyödynnä vuoden lopussa vanhenevat liikuntasetelit
PS 3: Älä osta jouluksi krääsää - osta Hänelle Aitopilateksen lahjakortti!

t. Anne Lukkarila

yritysvalmentaja, tietokirjailija
www.aklukkarila.com

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ensimmäiset sekunnit ratkaisevat pilateksessa

Ensimmäiset 10 sekuntia ja hyppy ulos mukavuusalueelta, ovatko siinä tärkeimmät lähtökohdat harjoituksen onnistumiseen? Mietimme muun muassa...